maanantai 5. marraskuuta 2012

Hedelmäinen Halloween-kakku



Halloweeniksi toiveena oli koristella kakku kirpeillä kallokarkeilla. Koska sitä toivottiin, se myös toteutettiin kaveriporukkani illanistujaisiin. Valitsin raikkaita makuja, koska suklaata ei tehnyt mieli tällä hetkellä ollenkaan. Tietyllä tapaa tämä muistuttaa niitä kakkuja, joita lapsuudessa tuli syötyä. Niissä oli pinnalla aina lempikarkkeja ja paljon erilaisia kirkkaita värejä.

Pohja
1 pkt kaurakeksejä
n. 50g juoksevaa margariinia

Massa
4 dl kuohukermaa
200g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kpl aprikoosipilttejä
2 kpl mangopilttejä
3 rkl sitruunamehua
2 tl vaniliinisokeria
5 kpl liivatelehtiä

Pinnalle
kirpeitä kallokarkkeja

Murskaa kaurakeksit käsin tai tehosekottimessa ja lisää joukkoon juokseva margariini. Painele massa irtopohja vuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaandota kerma ja sokerit. Lisää joukkoon maitorahka, hedelmäsoseet ja sitruunamehu. Kiehauta tilkka vettä ja lisää joukkoon puristetut lionneet liivatelehdet. Anna hetken jäähtyä ennen kuin liivatteet lisätään ohuena nauhana massan joukkoon. Laita vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita kakku vuoasta, lisää pinnalle karkit ja tarjoile.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti