sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kookospallerot


Palleroita juhlapöytään! Torstaina kokoontui joukkuelaisiani herkkurinkiin ompelemaan pukuja ja samalla hieman rentoutumaan stressistä. Valmistin omalta osuudellani kookospalleroita, koska olen jo pitkään miettinyt sitä. Ensimmäinen idea tuli siitä, kun söin muutama viikko sitten Isoäidin kookospalloja (muistaakseni sen nimisiä?). Näin kookosystävän mielestä ne ovat vain verratonta herkkua. Valmistin samalla hieman isomman satsin, mutta toki pienempänäkin voi sen tehdä, esim. puolikkaana. 

n. 30 kpl

Massa
6 dl kaurahiutaleita (esim. Elovena)
2,5 dl kookoshiutaleita
7 rkl kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria
3 tl vaniliinisokeria
200g leivonta margariinia (esim. Sunnuntai)
3 rkl kylmää vettä

Pinnalle
kookoshiutaleita

Mittaa kaikki kuivat aineet leivontakulhoon. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen margariini, joka on pienennetty kuutioiksi. Sekoita massasta tasainen nyppien ja lisää vesi. Tee massasta tasaista, jonka jälkeen pyörittele pieniä palloja. Pyörittele pallot kookoshiutaleissa ja laita tarjolle. 





2 kommenttia:

  1. Nam, kookospallot on kyllä superherkullisia, hyvä että muistutit niiden olemassaolosta. :)

    kanelikaruselli.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on totta, että ne unohdetaan aivan liian usein! :) Nopeita herkkuja kuitenkin arkeen ja juhlaan

      Poista